Mikään ei ole varmempaa kuin se, minkä olen nähnyt omin silmin. Moni uskoo näin. Mutta filosofi Jean-Jacques Rousseaun mielestä kaikki, mitä huomaamme, saattaa olla aistiharhaa. Kaukoidän ajattelun mestarit puolestaan sanovat, että vain rauhallinen ja puhdas mieli on selkeä ja vastaanottavainen. Normaalisti mieli on kuitenkin epäpuhdas ja voimakkaiden halujen, vahvan vastahakoisuuden ja kuvitelmien hämmentämä, joten on epäselvää, mitä näemme.
Näkökyvystä iloitseminen – perustaito vai ylellisyyttä?
Jos haluat opetella näkemään siinä mielessä kuin näkeminen ymmärretään kulttuurisena tekniikkana ja pätevyytenä, tarvitset kuvien lukemiseen ripauksen lapsenkaltaista uteliaisuutta, melko lailla ongelmatietoisuutta sekä yhtä paljon kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta kuin sanallisen kielen oppimiseen.
Oppimisprosessin eri osia käsittelevien lukujen aiheina ovat tiedonsaanti kuvien ja erityyppisten visuaalisten koodien avulla (Anna Rüegg) sekä havaintokyky ja havainnointiin sinänsä liittyvä hiljentyminen (Georg Vith). Visuaaliset opastusjärjestelmät tajuaa helpommin omassa kuin vieraassa kulttuuripiirissä (ks. Klaus Lürzerin osio). Margareta Gynning käsittelee maalaustaiteen esimerkkien avulla kuvien vaikutusta identiteettiin. Eva Saro tutkii esimerkiksi mainoskuvien reseptiota ja niiden tietoista tai alitajuista omaksumista sekä havainnollistaa mies ja naiskuviin liittyviä kliseitä ja stereotypioita. Kaikki tämä kuuluu visuaalisten kielten oppimisen moninaiseen kokonaisuuteen. Werner Matt puolestaan valottaa sekä historiallisten että oman aikamme valokuvien lukutapaa, ja Frode Storåsin havaintovälineenä on elokuva. Sekä valo että elokuvamedia pyrkii usein vaikuttamaan suhteellisen objektiiviselta, mutta itse asiassa molemmat kuuluvat visuaalisista kielijärjestelmistä mutkikkaimpiin ja mahdollistavat hienovaraisimman manipulaation siinä missä oppien tai uskomusten iskostamisenkin. Mediasta näkee, miten räjähtävää potentiaalia kuvien usein tahattomaan ja valikoimattomaan käyttöön monikulttuurisessa yhteiskunnassamme liittyy. Traditioiden tai tunteiden loukkaaminen, suvaitsevaisuuden rajojen ylittäminen, uskonnollisten tabujen rikkominen tai arvojen ”sosialisointi” aiheuttaa usein poliittisia seuraamuksia, joita Edith Maier käsittelee islamin kuvien lähemmän tarkastelun ohella. Ruth Gschwendtner-Wölfle taas tarkastelee sitä, miten buddhalaisuuden kuvia käsitellään. Eurooppa-keskeinen maailmankuvamme sokaisee meidät toisinaan niin, ettemme näe ”muukalaisen katsetta”. Tällaisen laajakatseisuuden kehittäminen on aistillinen, jännittävä ja laaja-alainen aihe.
Koulutusopas
Kuvien perusteellisen tuntemuksen lisäksi tarvitaan kykyä nopeasti mieltää kuvien paljous ja hidastaa visuaalista havainnointia – eli kykyä uppoutua kuviin. Tämä The Learning Eye projektin koulutusopas perustuu samannimiseen käsikirjaan. Tavoitteena on ollut kehittää laajan kuva , teksti ja filmimateriaalin pohjalta käyttäjäystävällisiä ja kompakteja osioita päivittäisiä opetustilanteita varten. Opas on tarkoitettu kaikille, jotka käsittelevät kuvia ammatikseen sanan laajimmassa merkityksessä (eli taideaineiden opettajille, graafisille suunnittelijoille, arkkitehdeille jne.), esittelevät niitä (museoissa, opetusympäristöissä jne.) ja käyttävät niitä opetusvälineinä (maahanmuuttajaopetuksessa, kieltenopetuksessa, kulttuurityössä, senioriryhmissä jne.), sekä tietenkin kaikille, jotka haluavat sivistää itseään. The Learning Eye käsikirja ja tämä koulutusopas täydentävät toisiaan, mutta kumpaakin voi käyttää itsenäisesti. Molempia täydentää verkkopohjainen koulutusmateriaali. Kirjat ovat saatavilla englanniksi ja saksaksi. Lisäksi verkko-osoitteessa www.the-learning-eye.eu on tekstien ranskan , puolan , portugalin , suomen , ruotsin ja norjankieliset versiot.
The Learning Eyen kolme eri mediaa mahdollistavat erilaisia projektin pääteemaan (näkemiseen) liittyviä lähestymistapoja, harjoituksia ja menetelmiä. Olemme tarkoituksellisesti ottaneet mukaan monenlaisia mielipiteitä, jotta oppaasta olisi hyötyä kuvien semiotiikan tutkijoille ja satunnaisille tulkitsijoille siinä missä assosiaatioakrobaateille kuin dekoodauksen spesialisteillekin.
Tärkeintä ei viime kädessä ole kuulua johonkin tiettyyn ryhmään vaan koulia kykyään tajuta kuviin liittyviä kysymyksiä.
Koulutusjärjestelmän sokea täplä
Visuaalinen lukutaito on välttämätön kenelle tahansa, joka haluaa pitää puolensa kuvien vastuullisena lukijana globaalissa maailmassamme. Alan järjestelmällinen koulutus on kuitenkin vasta lapsenkengissään. Kuvanlukutaidon opetuspyrkimykset törmäävät usein väärin ymmärrettyyn taidekäsitteeseen (usein ollaan sitä mieltä, että vain asiantuntijoilla ”voi olla taideteoksista jotakin älykästä sanottavaa”) ja siihen vielä usein liitettävään nero tai lahjakkuusteoriaan, jota ei voi suhteellistaa (esim. taideaineita opetettaessa uskotaan, että vain lahjakkaat osaavat piirtää tai maalata). Voimme kuitenkin sanoa, että jos osaat kirjoittaa tarpeeksi päivittäisiä tarpeitasi varten, voit oppia myös piirtämään samassa määrin siitä riippumatta, miten lahjakas olet. Opetuksen päätavoitteina ovat visuaalinen osaaminen (kuvanlukutaito) ja ilmaisullinen osaaminen (kyky ”tallentaa” nähtyä). Tutkimuksessa käsitellään mm. banaaleja kuvakenttiä, taidekielen muotoja, sisäisiä ja ulkoisia kuvia sekä uskonnollisia, maallisia, tuttuja ja vieraitakin kuvamaailmoja.
Olipa sitten kyse koulujärjestelmästä tai elinikäisestä oppimisesta, kuvanlukutaidon tulisi olla osa yleistietoutta ja kuulua 21. vuosisadalla kansalaisten perustaitoihin kaikkialla maailmassa. Mutta ennen kuin visuaalisesta lukutaidosta tulee yleiseurooppalaisen koulutuskaanonin osa (sitä ei vielä arvioida PISA-tutkimuksissa) ja ennen kuin se saa oppiaineena sekä tilaa että arvostusta, voidaan vain olettaa, että kuvanlukutaito pidetään poissa silmistä tietoisuuden puutteen ja yleisen sokeuden vuoksi.
Buddhalaisen mestari Gesche Rabtenin mukaan näkeminen on henkinen kyky, jota voi harjoittaa. Pannaan siis toimeksi!
